Tekstin kokoPienempi Suurempi
EtusivuAlueOhjelmatErityisteematRahoitusTuloksetLisätietoja

Yleistä

Euroopan unionin rakennerahasto-ohjelmat ovat käynnistyneet vuoden 2007 loppupuolella. 
Länsi-Suomessa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ohjelmia toteutetaan 5 maakunnan alueella. Maakunnat ovat Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Pirkanmaa ja Satakunta, jotka muodostavat myös Länsi-Suomen Allianssi (WFA) –nimisen maakuntien yhteistyöelimen.
Rakennerahasto-ohjelmien osarahoituksella pyritään vauhdittamaan aluekehitystä, saamaan vipuvoimaa kansallisen ja alueen omien kehittämissuunnitelmien toteuttamiseksi.

Tavoitteena on EU-ohjelmien tuella kehittää Länsi-Suomesta yhtenäinen, tasapainoinen sekä kansainvälisesti ja kansallisesti vetovoimainen kokonaisuus maakuntien omien vahvuuksien pohjalta. Pyrkimyksenä on edistää Länsi-Suomen taloudellista kehitystä kansallisilla ja kansainvälisillä markkinoilla, lisätä alueella työpaikkojen ja yritysten syntyä sekä edistää yritystoiminnan kilpailuedellytyksiä. Länsi-Suomen ohjelma-alueen väkiluku vuonna 2006 oli 1,3 miljoonaa asukasta.

Tällä sivustolla esitellään Länsi-Suomen alueella jaettavaa EU-rahoitusta, hankkeita ja niiden toteuttamista. Länsi-Suomen toimenpideohjelmalla on omat toimintalinjansa ja erityisteemansa, jotka esitellään myös tällä sivustolla. 
Lisäksi Länsi-Suomen maakunnilla on sivustolta linkit mm. maakuntien omien painopisteiden ja toiminnan esittelyyn. 

Pohjanmaa satakunta pirkanmaa etelä-pohjanmaa keski-suomi