Erityisteema 4: Hyvinvointipalveluiden innovatiivinen kehittäminen
Erityisteeman koordinointi: Satakuntaliitto. Erityisteema tukee toimintalinjan 3 toteutusta hyvinvointipalvelujen kehittämiseksi vastaamaan väestön ikääntymisestä johtuvia haasteita. Tavoitteen toteutuminen edellyttää myös laaja-alaista uusien toimintamuotojen ja -tapojen tutkimusta ja innovointia, jota toteutetaan erillisinä kokeilu- ja pilottihankkeina. Teeman tavoitteena on lisätä alueen kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta hyvien hyvinvointipalvelujen kautta. Teemasta ei rahoiteta palvelujen tuotantoa sellaisenaan vaan erilaisia julkisen ja yksityisen sektorin omia tai yhteisiä palvelurakenteiden ja palvelutuotantokonseptien kehittämis- ja kokeiluhankkeita. Hankkeilla pyritään sellaisten hyvien käytäntöjen luomiseen, joita voidaan levittää koko ohjelma-alueelle. ESR-ohjelma täydentää ja tukee hyvinvointipalvelujen kehittämistä koulutuksen osalta.
Tuettavaa toimintaa ovat esimerkiksi:
Ohjelman tuettavan toiminnan esimerkkien lisäksi maakunnat ovat esittäneet seuraavia aihealueita:
Liittyminen osaamiskeskusohjelmaan:
|