Erityisteema 1: Kärkiklustereiden kehittäminen
Kärkiklustereiden vahvistamiseksi Länsi-Suomen ohjelma-alueella toimenpiteitä suunnataan kansallisen osaamiskeskusvalintojen mukaisesti ja alueen maakuntien valintojen ja vahvuuksien mukaisesti seitsemään kärkiklusteriin; Toimenpideohjelman resursseja kohdentuu mm. yritysten verkottamiseen klustereiksi, yritysten liiketoimintaosaamisen ja ydinosaamisen vahvistamiseen uudistuneessa toimintaympäristössä, kansainvälistymisvalmiuksiin, uusien teknologioiden käyttöönottoon sekä ylimaakunnallisen yhteistyön varmistamiseen.
Tuettavaa toimintaa kärkiklustereiden kehittämisessä ovat esimerkiksi Erityisteema 2 ”Innovaatio- ja oppimisympäristöjen kehittäminen” keskittyy tukitoimissaan erityisesti korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten sekä ammatillisen koulutuksen innovaatioedellytysten kehittämiseen. Samalla sen kautta toteutettavat toimet parantavat osaamisrakenteita ja näiden toimijoiden kykyä vastata kärkiklustereiden yritysten tutkimus- ja tuotekehitystarpeisiin. Lisäksi erityisteemalla 2 välitetään ja levitetään eri maakunnissa toteutettuja käytäntöjä innovaatio- ja oppimisympäristöjen kehittämisessä koko suuralueen käyttöön. Kärkiklustereista saat lisätietoja vasemmalla olevien linkkien kautta.
|