Tekstin kokoPienempi Suurempi
EtusivuAlueOhjelmatErityisteematRahoitusTuloksetLisätietoja

Länsi-Suomen Allianssi (WFA)

Länsi-Suomen Allianssi (WFA) on Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Satakunnan maakunnan liittojen strateginen yhteistyöelin. 

Toiminnan pääpaino on alueen edunvalvonnassa ja kilpailukyvyn vahvistamisessa. Tämä tapahtuu lisäämällä alueen profilointia ja kansainvälistymistä, edistämällä yhteisiä hankkeita ja vaikuttamalla hallitusohjelman toteuttamiseen alueen kehitystä edistävästi. Yhteisesti vaikutetaan aluehallinnon kehittämiseen sekä EU:n alue- ja rakennepolitiikan sisältöön Länsi-Suomen tavoitteista lähtien.

 

Länsi-Suomen Allianssin alueella asuu 1,3 miljoonaa ihmistä eli 26 % Suomen väkiluvusta. Sen pinta-ala on 65 000 km². Alue muodostuu viidestä maakunnasta, 25 seutukunnasta ja 133 kunnasta.  Alueella on viisi yliopistoa ja seitsemän yliopiston yksiköt, seitsemän ammattikorkeakoulua ja kahden AMK:n yksiköt sekä kuusi teknologiakeskusta.

 

Alueen osaamiskeskukset toimivat elintarviketeknologian, energia- ja ympäristötekniikan, kone- ja automaatiotekniikan, materiaalitekniikan, paperinvalmistustekniikan, tietotekniikan ja terveysteknologian aloilla. Monialainen osaaminen on tulosta globaalisti toimivien yritysten ja alihankintaverkostojen sekä yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, teknologia- ja osaamiskeskusten yhteistyöstä.

 

Lisätietoja WFA:n sivuilta.

 

WFA-alueen kartta

Pohjanmaa satakunta pirkanmaa etelä-pohjanmaa keski-suomi